Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Bugs and Brands –hanke järjesti 1.6.2019 Porin kauppakeskus Puuvillassa hyönteisruokatapahtuman, johon osallistuivat alan suomalaiset pioneeriyritykset Entis ja Griidy sekä joukko satakuntalaisia sirkkakasvattajia: Grasshopper Brothers Honkajoelta, KarFilec Huittisista sekä Cricket Farming Finland Säkylästä. Lisäksi mukana oli kauppakeskuksessa sijaitseva Faunatar.

Yleisölle oli tarjolla kirjaimellisesti laaja kattaus markkinoiden herkullisimpia sirkkatuotteita: yritysten pisteillä pääsi maistelemaan niin kuivattua, paahdettua kuin uppopaistettuakin sirkkaa, sekä maustamattomana että eri tavoin maustettuna. Lisäksi Entis maistatti Sirkkis-nachoja, Bugbites –proteiinivälipalaansa sekä Kultasuklaan kanssa yhteistyössä kehitettyä sirkkasuklaataan kolmessa eri maussa. Grasshopper Brothers –sirkkaveljesten pisteellä puolestaan sai maistella heidän uutuuttaan, sirkkafalafelia, jota veljekset kiertävät tänä kesänä myymässä markkinoilla eri puolella Suomea. Vilkasliikkeisempiä hyönteisiä kaipaavat saivat puolestaan tutustua Faunattaressa erilaisiin lemmikkien rehuna käytettäviin eläviin hyönteisiin lähietäisyydeltä.

Tapahtumassa toteutettiin myös pienimuotoinen kysely kuluttajien kokemuksista, ja tulokset olivat erittäin rohkaisevia: pääsääntöisesti kyselyyn vastanneet suhtautuivat hyönteiselintarvikkeisiin erittäin positiivisesti eikä tuotteiden kokeilu vaikuttanut kenenkään kohdalla suhtautumiseen negatiivisesti. Valtaosa vastaajista raportoi voivansa kuvitella itsensä ostamaan ja käyttämään hyönteiselintarvikkeita tulevaisuudessa. Ainoa syy varautuneille vastauksille oli hinta: hyönteistuotteet koetaan edelleen jossain määrin liian kalliiksi.

Kyselyvastausten perusteella vaikuttaisi siltä, että ihmiset suosivat prosessoituja ja ”piilotettuja” sirkkoja kokonaisten sirkkojen sijaan. Lisäksi kysyttäessä suosikkeja tuotteista ja brändeistä kuluttajat suosivat selkeästi pisimmälle vietyä tuotekehitystä. Tämän perusteella voidaan esittää, että sirkkojen (ja yleensä hyönteisten) onnistunut ja harkittu tuotteistus ja brändäys ovat erittäin tärkeitä kuluttajien hyväksynnän saavuttamisessa ja menestyneen liiketoiminnan luomisessa. Alan yrityksen kannattaa ja täytyykin siis todella panostaa tuotekehitykseen ja suunnitelmalliseen markkinointiin.

Pienen vastaajamäärän vuoksi kyselytutkimuksen tuloksia ei voida pitää tilastollisesti luotettavina eikä siten yleistää koskemaan laajaa yleisöä. Merkittävää kuitenkin oli, että kyselyyn vastanneet olivat hyvin monipuolinen ihmisjoukko niin sukupuolen, iän kuin koulutustason osalta; maistelijoita oli lapsista eläkeläisiin ja ammatti-ihmisistä korkeakoulutettuihin. Näyttääkin siltä, että taustastaan riippumatta suomalaiset todella suhtautuvat suhteellisen avoimesti ajatukseen hyönteisruuasta.

Kaikkiaan tapahtuma keräsi paljon kehuja niin osallistuneilta yrityksiltä kuin yleisöltäkin. Maistatuspisteillä kävi oikea kuhina, ja Bugs and Brand-hankkeen pisteellekin osa uskaltautui juttelemaan hyönteistaloudesta sekä sen monipuolisista mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta.

Jos kesäkuun tapahtuma pääsi harmillisesti lipsahtamaan ohi, ei hätää: 30.10.2019 Bugs and Brands järjestää toisen, entistäkin suuremman hyönteistalouden tapahtuman ”Bugi 2019 + Satakunta Insect Futures” Porin Puuvillan ostoskeskukseen. Luvassa on siis jälleen monipuolisesti hyönteisherkkuja, mutta myös paljon laajemmin asiaa hyönteisten käyttömahdollisuuksista mm. jätteenkäsittelyssä, lannoitteena, rehuna, materiaaliteollisuudessa, lääketieteessä ja kosmetiikassa. Tapahtumasta tullaan tiedottamaan yleisöä vielä alkusyksystä tarkemmin, mutta kaikkia osallistumaan kiinnostuneita yrityksiä kehotetaan ottamaan jo nyt yhteyttä hankkeen tutkijaan Karolina Laineeseen.

Kirjoittaja on projektitutkija Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa Bugs and Brands –hankkeessa.